Olen surkea tekemään pullaa. Taikinasta tulee aina liian löysää ja pullat näyttävät aivan muoddottomilta ja lässähtäneiltä. Olen miettinyt miettinyt että mitä teen väärin. Etsin hieman tietoa ja tostesin että olen unohtanut taikinan vaivaamisen. En ole siis saanut taikinaan yhtään sitkoa ja ehäpä siksi niistä on tullut.. no sellaisia kuin on.

Nyt kuitenkin kun tein, vaivasin taikinaa kunnolla ja voin kertoa että tuli aivan mahtavaa pullaa! Päätin leipoa dallaspullaa ja siitä tuli yllä hyvää!

Muistetaan siis vaivata sitä taikinaa!

Dallaspulla

tavallinen pullataikina (jos tekee puolenlitran taikinan saat kaksi pullaa)

väliin:

1ps vaniljakastikeaineksia

2,5dl maitoa

n.15g voita

1rkl sokeria

voiteluun:

muna

1. Tee pullataikina ja anna kohota

2. Valmista vaniljakastike sekoittamalla pussin sisältö maidon kanssa. Sulata rasva ja lisää siihen sokeri.

3. Jaa taikina kahtia, niin että toinen osa on hieman pienempi. Kauli pienempi osa ympyrän muotoiseksi levyksi ja laita 23c vuokaan. Kauli toinen osa suuresi levyksi ja levitä rasva siihen. Lisää sitten vaniljakastike. Kääri levy rullalle ja leikaa 12 palaseen. Asettele ne vuokaan ja anna kohota puolituntia. Voitele munalla ja paista uunin alatasolla n.20-25minuuttia. Voit koristella tomusokerikuorrutteella.