Leivoin suklaakakun, kun siskoni pyysi. Vaihtoehtoja oli monta, mutta kakusta toivottiin suklaista ja mehevää, joten valitsin mutakakun. En taaskaan oikein onnistunut jättämään sisälmystä tarpeeksi "raa`aksi" , mutta kelpasi se noinkoin oikein hyvin. Kakku oli parhaimillaan parin päivän päästä, oltuaan jääkapissa. Ohje on täältä

En jaksa kirjoittaa pitempiä sepustuksia sillä äsken olin kirjoittanut tämän merkinnän aivan valmiiksi, mutta painoin vahingossa "palaa tallntamatta" painiketta, joten.... En siis jaksa kirjoittaa kaikkea uudelleen.

Kakusta tuli kuitenkin suklainen, mehevä ja se oli myös helppo tehdä. Mission completed.

Mud Cake:

200g tummaa suklaata

200g voita

4 kananmunaa

2dl sokeria

2,5dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1. Kuumenna uuni 200-asteseen. Aseta ritilä uunin matalimmalle tasolle. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. (halk.25-26cm)

2. Vaahdota munat ja sokeri. Sulata suklaa ja voi ja jäähdytä vähän aikaa ja kaada sitten varovasti munasokerivaahtoon. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovaisesti sekaisin. Kaada kakkuvuokaan.

3. Paista uunissa n.15-20minuuttia. Kakku jää sisältä löysäksi, mutta jähmettyy jäähtyessään. Jäähdytä kakku hyvin ennen tarjoilua. Koristele tomusokerilla.