Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.04.2011 - 19:24

Synttäreideni kunniaksi sukulaiseni tulivat kahvittelemaan meille ja tajottavaahan täytyi tietysti tehdä itse. Päätin pyöräyttää vähän erilaisia pullia sekä keväisen mangohyytelökakun. Suolaiseksi täytin aikaisemmin valmistamiani tuulihattuja ja äitini teki bravuuriaan tonnikalapiirakkaa.

Mangohyytelökakku oli ihanan raikas ja keväisen makuinen. Ei yhtään liian makea, maku myös parani oltuaan jääkaapissa. Aikaa kuitenkin kului kakun tekemiseen, sillä täytteen pitää ehtiä hyytyä ennenkuin laittaa kiilteen.

Satumaiset pullat olivat ihan ok, niihin meni aika kauan aikaa tehdä, mutta maku oli kuitenkin ihan hyvä

Tuulihatut olivat taivaallisia! Mielestäni suolainen täyte sopii paremmin tuulihattuihin kuin makea täyte. Tämä savulohi-tuorejuustotäyte oli ainakin mitä maukkain! Ja kaikki meni!

Onnea siis 17-vuotiaalle minulle!

 

                   

Satumainen pulla

pohja

500g voitaikinaa

2,5dl pullataikina

täytteet

1ps vaniljakastikeaineksia (Dr. Oatker)

200g aprikoosimarmeladia (saarioinen)

mantelimassaa (pötkö)

päälle

1dl manteleita paahdettuna

tomusokeria + vettä

1. Valmista pullatakina tavalliseen tapaan ja kohota se.

2. Valmista vaniljakastike pakkauksen ohjeen mukaan, kuitenkin käyttäen vain 2,5dl vettä. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa. Sulata lehtivoitaikina ja kaulitse se leivinpaperin kokoiseksi levyksi.

3. Kauli kohonnut pullataikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Lisää päälle aprikoosimarmeladi sekä raasta mantelimassa. Kääri taikina rullalle ja leikkaa parin sentin paloiksi. Levitä vaniljakastike voitaikinalle ja laita pullapalaset leikkuupinta ylöspäin voitaikina levylle. Voitele pullat munalla ja paista uunin alatasolla n.10-15 minuuttia ja sitten keskitasolla reilu 10 minuuttia.

4. Tee tomusokeri-vesikuorrutus jäähtyneelle pullalle. Paahda manteleita kuivalla pannulla ja paahda ruskeaksi. Ripottele pullien päälle.

 

Mangohyytelökakku

pohja

200g digestive keksejä

70g voita

täyte

3dl kermaa

200g kermaviiliä

1,5dl sokeria

2tl vaniljasokeria

7 liivatelehteä

2rkl sitruunamehua

3prk mangopilttiä

3tl tyrnihilloa

kiille

3prk mangopilttiä

0,5dl sokeria

4 liivatelehteä

tilkka sitruunamahua

1. Vuoraa 24cm irtopohjavuoka leivinpaperilla.  Sulata rasva ja hienonna keksit. Lisää sula ja jäähtynyt rasva keksimuruihin. Painele vuoan pohjalle.

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään piltit ja sokerit. Kiehauta sitruunamehu ja purista liivatelehdet mehuun. Lisää liivateseos mangososeeseen. Lisää lopuksi kermaviili. Lisää vielä kermavaahto sekä tyrnihillo. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin kaksi tuntia.

3. Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan. Kaada mangopiltit astiaan. Kuumenna tilkka sitruunamehua ja purista liivatelehdet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana mangososeeseen kokoajan sekoittaen. Kaada kiille täytteen päälle. Hyydytä ainakin seuraavaan päivään.

 

Tuulihatut

2dl vettä

100g voita

2dl vehnäjauhoja

4 kananmunaa

täyte

1 pkt savulohta

200g jotakin maustettua tuorejuustoa

1dl vispikermaa

mustapippurua

ruohosipulia

1. Mittaa vesi ja voi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila pois lämmöltä, lisää kaikki jauhot kerralla ja keitä seosta voimakkaasti vatkaten kunnes taikina irtoaa kattilan reunoilta.

2.Tee jäähtyneen seoksen keskelle syvennys ja riko siihen muna.Vatkaa voimakkaasti, jotta muna sekoittuu taikinaan. Lisää kaikki munat yksi kerrallaan samalla tavalla.

3. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Nostele kahden lusikan avulla tai pursota leivinpaperin päälle pellille tasakokoisia, halkaisijaltaan noin kolmen sentin pallosia. Jätä tuulihattujen väliin viiden sentin välit.

Paista tuulihattuja ensin noin 15 minuuttia. Laske lämpö sitten 175 asteeseen ja paista vielä noin 15 minuuttia, kunnes tuulihatut ovat rapeita. Mitä suurempia tuulihatut ovat, sitä kauemmin niitä täytyy paistaa. Täytä jäähtyneet tuulihatut.

4. Sekoita täytteen ainekset keskenään.

 

 

Annika kirjoitti 26.04.2011 - 07:57
Upeat tarjottavat! Onnittelut!
Kirsi kirjoitti 02.05.2011 - 08:17
Voi miten ihania herkkuja!! Tuo pulla ohje on erittäin mielenkiintoinen, otankin ohjeen talteen!

Myöhästyneet onnittelut =)
siroa sokeria kirjoitti 02.05.2011 - 21:09
Kiitos paljon! :)
Hanna  kirjoitti 04.05.2011 - 12:03
Onnittelut siis sinulle, näin hieman myöhässä! =)

Ja tokihan sopii linkitys, minäkin lisään tämän oitis omalle listalleni. =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Neitonen, jota vaivaa leipomisvimma :D
Tunnustukset